sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Huovutettu koru "jäätelökesä"

Onpas viime postauksesta vierähtänyt aikaa. Koruja olen kyllä tehnyt vapaapäivinä mutta niiden julkaisu on jäänyt lapsipuolen asemaan. Innostuin jouluna huovutetuista helmistä ja tilasinkin niitä keväällä pastelliväreissä. Huhtikuisen kevätauringon valossa pistelin korun valmiiksi. Koristelin huopahelmet (yli 20 mm) pienillä siemenhelmillä (10) ja pujotin ne siimaan. Välihelminä on samoja koristeena käytettyjä siemenhelmiä ja pinkki muita isompi helmi on 6 koon siemenhelmi. Tuloksena on herrrkullisen värinen hieman naivistinen koru tuomaan iloa arkeen ja mikseipä sinne jäätelökioskille pyöräilessä. Kesän ensimmäinen maistamani jäätelö oli Mövembicin jogurttijäätelö, joka maistui aivan vanhan ajan lehmänmaidolle. Ei ehkä kaikkien mieleen , mutta minä pidin hieman eltaantuneen makuisesta pallerosta. =)


perjantai 15. huhtikuuta 2016

Korun aika

Kierrätyskeskuksesta ei hevillä löydä korumateriaalia, sillä kaikki käy kaupaksi heti tai ihmiset eivat vain luovu koruistaan, kuten rakas pikkusiskoni, joka toi työpajaani uusittavaksi 90-luvun lopussa ostetun rihkamakorun Kreetalta.

Koruihin, niihin rahallisesti ei niin arvokkaisiin liittyy henkilökohtaisia muistoja, jotka valitettavasti katoavat kun kantajasta jättää aika. Tämän estämiseksi aioin esitellä teille aina silloin tällöin korun, joka merkitsee minulle jotain syvempää henkilökohtaiselle tasolla (ainakin lapsille jää jotain dokumenttia korusta ja ehkä he säilyttävät sen ja tarinan jälkipolville). Luvassa ei siis ole mitään suuria paljastuksia vaan pientä tarinaa korun historiasta.


Oman korun tarinan vuoro ei ole tässä postauksessa vaan aion esitellä kuinka hienot löydöt tein kierrätyskeskuksesta vain 0,9 eurolla. Kuvassa oikealla on pitkähkö kaulaketju, jonka sileät linkit voi aukaista ja isot metallin näköiset helmet (luultavasti muovia painon perusteella) ovat ihanan uniikkeja ulkomuodoltaan. Asettelultaan ketju on surkea (isot helmet jäävät niskaan-kaikissa vaihtoehdoissa). Kaulaketjun lisäksi löysin samanlaisen ranneketjun, jossa riippui haluamaniani kolikoita. Korusetti on luultavasti Välimereltä tuotu tuliainen. Yllättävän monet sieltä ostetut korut ovat pelkkää kiinalaista muovia - puristettuna kreikkalaiseen muottiin.

Ihanin löytö mielestäni oli maskoteista koostuva jouluinen rannekoru, joka toi mieleen Yves Rocherin kaupantekijäiset hyvällä tavalla. Koru oli painavaa metallia ja emalointi oli vielä hyvässä kunnossa vaikka kultaus olikin kulunut takaa. Näistä materiaaleista on hyvä tehdä jotain kivaa, näyttävää ja hauskaa.

Hauskaa viikonloppua!

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Ruusukvartsi kevään trendi 2016

Yksi Pantonen kevään 2016 muotiväreistä on ruusukvartsi. Kivenä ruusukvartsin väri vaihtelee hennon vaaleanpunaisesta persikkaan ja sitä löytyy myös Suomen maaperästä. Viime kesänä löysin  mökin viereiseltä metsätieltä ison puhtaan valkoisen kvarstsimöykyn (noin 30 cm pitkä ja 15 cm halkaisija). Kivi on liian iso kaulaan mutta aivan sopiva paperipaino vanhoille naistenlehdille.=)


Ruusukvartsisirut löysin yllättäin kirpputorilta. Painavassa pussissa (1 €) oli ruusukvartsin lisäksi myös turkoosin tai mangnesiitin siruja.Sain vain osan siruista käytettyä tähän massiiviseen mutta jotenkin hentoon rannekoruun. Isoimmat sirut säästin toiseen projektiin.  Keskikokoiset ruusukvartsisirut pujotin memoryvaijeriin, väliin laitoin kaarevat hopeiset metalliputket keväntämään korun painoa ja koristeeksi onnea tuovat apilan lehdet. Vaijerin päät käänsin silmukoiksi.

Nyt pitäisi olla onnea rakkaudessa sekä laihdutusoperaatiossa sekä rypyttömät kasvot (jotka siis ovat ruusukvartsin vaikutukset onnenkivenä). Niitä odotellessa hyvää viikonloppua kaikille!

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Neiti Kevät

Työ- ja opiskelukiireet rajoittavat pahasti ihmisen harrastuksia, mutta pääsiäislomalla ehdin kaivaa helmet naftaliinista ja kokeilla ensimmäisen kerran memory wiren (memory-vaijeri) käyttöä. Tein vihreistä lehtimäisistä litteistä lasipisaroista, kirkkaista (hopesisus) siemenhelmistä ( 8) ja hopeisista kierreputkihelmistä (12 mm) keväisen kaulakorun. Kaulakoru on chokerpituinen.





Memory-vaijeri on loistava materiaali aloittelijalle, koska siihen on helppo pujottaa edullisia siemenhelmiä ja vaijerin päät voi vain kääntää silmukoiksi.Valmista! Ei hankalia lukkoja, vaijerinsuojuksia tai muita pienenpieniä osia.  Työskentelyssä haastavinta oli löytää oikea pituus korulle, sillä vaijeri myydään kieppinä. Ohjeissa varoitellaan että katkaisuun saa käyttää vain vaijeroille suunnattuja leikkureita, mutta se onnistuu esim. käyttämällä isosisän, miehen tai naapurin vanhaa leikuria, joka saakin vähän kärsiä.

Harjoittelin pitkästä aikaa metallilangan käsittelyä ja kieputtelin koruun sopivan sormuksen.



Hauskaa viikonloppua!

perjantai 29. tammikuuta 2016

Vaaleanpunaisia intialaisia lamppuhelmiä

Hiljalleen lisääntyvä valon määrä aiheuttaa sen, että värit muuttuvat niin ulkona kuin koruilijan työpöydällä  hempeimmiksi ja kuullaimmiksi. Vaaleanpunainen kaulakoru intialaisista lamppu- ja siemenhelmistä ja ranskalaisista cloisonnehelmistä. Tästä on tullut lempikoruni.



Hyvää viikonloppua!

perjantai 22. tammikuuta 2016

Retrohelmet

Olen viime aikoina innostunut naruista, nauhoista ja solmeilusta joten päätin kokeilla ensimmäistä kertaa solmeiltua helminauhaa. Helmitaivas -kirjasta löysin ohjeen värikkääseen retrotyyliseen puuhelmikaulakoruun, joka oli solmittu puuvillavahanyöriin.

Kirjassa koru on ihanan iso ja massiivinen, kun minun luomukseni latistui helmien pienen koon vuoksi. Käytin helmikokoja (8 ja 5 mm) kun kirjan ohjeessa oli koot 8 ja 14 mm. Vahattu puuvillanyörikään (1 mm ) ei riittänyt kuin kolmeen nauhaan, joten korusta tuli oikea pula-ajan versio kirjan korusta.

perjantai 15. tammikuuta 2016

Kaulakoru työelämän tiikerille

Syntymämäpäivälahjaksi tein melko muodollisen ja yksinkertaisen korun. Pituus on juuri solisluun kohdalla (choker) ja värimaailma on harmoninen. Korussa käytin tiikerinsilmähelmiä (8 mm) ja tiikerinsilmäovaaleja (24 mm). Kevensin korua ruskeilla puuhelmillä (6 ja 4 mm). Takana salpalukko ja korun pujotin vaijeriin. Kaulakorun seuraksi on yksinkertaiset korvakorut tiikerinsilmähelmistä.



Tiikerinsilmällä on taikavoimia kuten muillakin korukivillä. Sen pitäisi pitäisi lisätä itseluottamusta, keskittymiskykyä ja käytännöllisyyttä eli hyvä valinta hektiseen työelämään. Se helpottaa flunssan oireita ja kramppeja. Uskokoon ken tahtoo, mutta ei kiven käsittely minun flunssaani parantanut-vieläkään.

Voimauttavaa viikonloppua kivien kanssa tai ilman!